Yksin matkustaminen

Yksin matkustaminen
Yksin matkustaminen merkitsee ennen kaikkea vapautta matkustaa omilla ehdoillasi: et ole riippuvainen kenenkään muun lomista, mielenkiinnonkohteista tai rahatilanteesta. Suuri vapaus tuo kuitenkin mukanaan myös muutamia haasteellisia hetkiä.

Monet ovat hehkuttaneet yksin matkustamisen olleen parasta, mitä he ovat koskaan tehneet, toisille taas ensimmäinen sooloreissu on jäänyt myös viimeiseksi. Mikäli idea yksin reissaamisesta kytee mielessäsi, lue lisää soolomatkustamisen hyvistä ja huonoista puolista alta.

Yksin reissaamisen plussat 

Yksin reissaaminen on ennen kaikkea matka itseesi, etenkin ensimmäisellä sooloreissulla. Opit selviytymään kiperistäkin tilanteista ilman reissukaverin tukea ja turvaa, ja kynnyksesi pyytää apua tuiki tuntemattomilta henkilöiltä madaltuu huomattavasti. Ennen kuin huomaatkaan ongelmanratkaisutaitosi ovat huipussaan!

Yksin matkustaessa tutustut myös helpommin muihin tien päällä oleviin ihmisiin. Hyviä paikkoja tutustua muihin reissaajiin ovat esimerkiksi julkiset kulkuvälineet, kuten bussit ja junat, sekä hostellit. Jotkut etsivät matkaseuraa esimerkiksi kiinnittämällä lappuja hostellien ilmoitustauluille. Muista siis tsekata nämä ennen uuteen kohteeseen suuntaamista, ehkä joku muukin on matkalla samaan suuntaan!

Kun osallistut erilaisille retkille, tutustut mielettömään reissukansaan, ja voit aina valita, haluatko matkata hetken uudessa seurassa vaiko jatkaa yksin. Yksin reissatessa sinulla on enemmän vaihtoehtoja.

Matkainfo - Yksin matkustaminen - vilvoittelua jäätiköllä
Vaikka lähtisit matkalle yksin, löytyy reitin varrelta varmasti reissukaveri roikkumaan nilkoissasi, kun dippaat hiuksiasi jäätikkölammikkoon.

Yksi hyvä syy reissata yksin on täydellinen vapaus tehdä mitä vain miten, missä ja milloin haluat. Valitset itse kohteesi ja siellä viettämäsi ajan, lennot, majoituksen ja aktiviteetit – sinun ei tarvitse tehdä kompromisseja kenenkään kanssa. Voit myös muuttaa suunnitelmiasi ilman, että sinun pitää kysyä toisen mielipidettä asiaan.  

Yksin reissaamisen miinukset

Yksin reissaaminen tuo mukanaan myös kaverin kanssa matkustamiseen verrattuna enemmän vastuuta. Esimerkiksi paikasta toiseen siirtyessäsi sinun täytyy pitää matkatavaroitasi silmällä koko ajan. Kukaan ei vahdi kamojasi sillä aikaa, kun käyt vessassa bussiasemalla tai nukut yöjunassa. 

Kukaan muu kuin sinä itse ei myöskään pidä huolta, että jäät pois oikealla juna-asemalla tai bussipysäkillä. Olet itse vastuussa suunnitelmien tekemisestä ja asioiden selvittelemisestä. Yksin reissaamisen miinuslistalle voi laskea myös läheisen ihmisen puuttumisen, kun haluat jakaa ja hehkuttaa upeita kokemuksia, tai vastaavasti, jos satut sairastumaan matkalla. 

Muista kuitenkin, että voit aina pyytää apua yhtä lailla muilta reissajilta kuin paikallisiltakin, joten älä turhaan pelkää yksin maailmalle lähtöä.

Mikäli yksin matkustaminen ei vielä aivan vakuuttanut, lue vertailun vuoksi myös millaista on matkustaa osana porukkaa.

 

Ota yhteyttä