Huomioitavaa matkalla

Huomioitavaa matkalla
Olitpa sitten tehnyt suunnitelmasi valmiiksi jokaisen yksityiskohdan osalta tai jättänyt kaiken avoimeksi, älä stressaa reissun päällä. Asiat kyllä järjestyvät, kun olet liikenteessä oikealla asenteella ja pidät mielen avoimena seikkailuille.

Oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen niin arjen järjestelmällisyydessä kuin vaikkapa ruokatottumuksissa luovat juuri niitä kokemuksia, jotka muistat koko loppuelämäsi. Joten kun matka alkaa, nauti menosta – oli se meno sitten minkälaista tahansa. Muista, että olet reissussa itseäsi varten etkä todistamassa mitään kenellekään toiselle, joten reissaa juuri niin kuin itse haluat.  

Reissatessa opit vaikka mitä, etkä vähiten asioita itsestäsi. Jos olet utelias – niin kuin moni meistä reissukansaan kuuluvista on – niin kurkkaa etukäteen, mitä kaikkea elämässä muuttuu matkustamisen myötä.

Yhteydenpito matkan aikana 

Niin mahtava kuin internetin ihmeellinen maailma onkaan kaikkine mahdollisuuksineen, reissussa kannattaa pistää aika ajoin tekniikka hyllylle ja yksinkertaisesti elää hetkessä ja juuri niiden ihmisten kanssa, jotka ovat ympärilläsi. Muistot ovat tärkeitä, mutta kaikkea ei tarvitse raportoida koko ajan. 

Suomessa toimiva WiFi-yhteys on aika lailla itsestäänselvyys, mutta monin paikoin asia ei todellakaan ole näin. Varaudu siis siihen, että silloinkin kun hostelli lupaa nettiyhteyden käyttöösi, se voi hyvinkin tarkoittaa pätkivää, hidasta yhteyttä hostellin aulassa. Älä siis turhaan huolestuta esim. vanhempiasi lupaamalla Skype-puheluita tiettyinä kellonaikoina, koska on hyvin mahdollista ettet pysty pitämään sovitusta kiinni, vaikka sinulla onkin kaikki hyvin matkan päällä.

Asiakastuki

Jos haluat tehdä muutoksia jo varaamiisi matkasuunnitelmiin reissun päällä, ole yhteydessä asiakastukeemme

 

Matkan aikana ei muutoinkaan kannata olla liiaksi yhteyksissä kotiin, koska et voi kuitenkaan olla kahdessa paikkaa yhtä aikaa. Paikalliseen kulttuuriin sopeutuminen sujuu helpommin, kun otat kulttuurishokin rohkeasti vastaan ja elät hetkessä!

Ota yhteyttä