Rotorua

Rotorua tunnetaan geotermisestä aktiivisuudesta ja maorikulttuurista.
 

Matka Rotoruaan – Uuden-Seelannin kaikki parhaudet saman katon alla

Rotorua sijaitsee Uuden-Seelannin Pohjoissaaren keskiosissa, noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Aucklandista. Rotorua on täydellinen kohde viikonloppuvisiitille tai stop overille Uuden-Seelannin road tripillä.

Rotoruassa ulkonäkö pettää. Paikka voi näyttää pieneltä, mutta pienen kuoren alla sykkii suuri sydän.

Geoterminen Rotorua

Rotorua on yksi Uuden-Seelannin geotermisimmistä alueista. Rikin tuoksu tulvahtaa nenäonteloon heti kaupunkiin saapuessa. Alueella on useita hotelleja ja hostelleja joiden kautta pääsee lekottelemaan poreammeeseen tai uima-altaaseen, joita maanalaiset kuumat lähteet lämmittävät.

Himpun verran Rotoruasta etelään alkaa geisirien alue. Muta kiehuu, höyry nousee kohti taivaita. Täällä ei polulta kannata poiketa, sillä maaperä voi olla petollista ja monin osin kiehuvan kuumaa.

Maorien maa

Uuden-Seelannin alkuperäiset asukit, maorit, ovat iso osa Rotoruan aluetta. Yli kolmasosa alueen asukkaista on syntyperältään maoreja. Rotoruan maorien historia ulottuu 500 vuoden päähän, ja Rotoruan maori-kylä on alueen ehdoton kulttuurillinen keskus. Esimerkiksi Rotorua Museumissa pääset tutustumaan Maorikulttuuriin kunnolla. 

Muuten. Muista keskittyä paikkojen nimien lausuntaan. Miltäs Whakarewarewa kuulostaa?

Uuden-Seelannin suurin geisir

Whakarewarewa on myös polttavaa aluetta ja koti Uuden-Seelannin suurimmalle geisirille, Pohutulle. Vierailun arvoinen paikka, ehdottomasti.

Lampaita, lampaita, lampaita

Agrodome on lammas- ja perheystävällinen viihdekeskus, ja kaiken lisäksi yksi Uuden-Seelannin suosituimmista turistinähtävyyksistä.

Rotorua - varaa matka

Varaa kauttamme halvat lennot, mukavat hostellit, seikkailumatkat, retket ja aktiviteetit.

Contact