Pariisi

Matka Pariisin - millaisen reissun sinä tekisit?
 

Pariisin matka - kahviloiden ja katumuodin mekkaan

Matka Pariisiin on täynnä romantiikkaa, muotia, kulttuuria ja makunautintoja. Pariisin perinteisten turistinähtävyyksien takaa paljastuu boheemi ja rosoisempi kaupunki, jonka kauneus ei vertaudu postikorttimaisemiin. Rakkauden metropoliksi ristitty kaupunki näyttää monet kasvonsa tavallisilta turistipoluilta poikkeavalle matkalaiselle, joten muista poiketa sivukaduille!

Pariisin matka  aloita suunnittelu

Pariisi

Pariisi on tunnetusti romanttikkojen mieleisin kaupunkilomakohde; Seinen rannalta ja kaupungin lukuisista rauhallisista puistoista löytyy suutelusoppi nirppanokallekin. Romanttisia rappeutuneita taloja mukavine kahviloineen katselee tosin mielellään ei-rakastunutkin. Historian siivet havisevat vähän joka korttelissa ja taidetta olisi tarjolla vaikka ja miten.

Pariisin matka - Eiffel-torni

Katukuvassa kohtaavat tyylinsä huippuun hioneet madamet minikoirat käsilaukussa heiluen ja boheemisti rentun näköiset nuorukaiset, joiden lookki on sekin tarkoin harkittu. Matkalainen huomaa, että mummotkin kopisuttelevat korkokengissään ja tyylikkään rohkeissa kävelypuvuissaan. Pariisi tarjoaa jokaiselle reissaajalle omanlaisensa kokemuksen. Varaa hotellisi / hostellisi hyvissä ajoin etukäteen varsinkin ennen sesonkia, sillä Pariisi on suosittu lomakohde. Muutenkin rauhallisemman ja edullisemman kokemuksen saat matkustamalla sesongin ulkopuolella.

Pariisilaista puistoelämää

Pakene kaoottisen ja kovaäänisen liikenteen keskeltä hyvin hoidettuihin puistoihin piknikille tai tunnelmallisiin pikkukahviloihin vain oleskelemaan. Montmartren boheemin alueen Sacré Cœur -kirkon portaat kelpaavat nekin tähän tarkoitukseen. Mosque de Parisissa, joka sijaitsee Jardin del Plates -puiston kupeessa, on leppoisa teehuone, jonne voit pysähtyä hetkeksi levähtämään.

Pariisin matka - Sacre Ceur

Pariisissa pärjää hyvällä asenteella

Yleistyksenä sanotaan, että ranskalaiset eivät pidä englannin puhumisesta. Jotkut pitävät pariisilaisia töykeinä, mutta siellä asuneiden ulkomaalaisten mielestä kyse on vain kielitaidottomuuden aiheuttamasta harmista sekoitettuna pariisilaisten kansalliseen ylpeyteen. Opettele muutama sana ranskaa Pariisin matkaasi varten ja muista kiittää sanoen "Merci" ja voit uskoa, että saat parempaa palvelua ja kaikki sujuu jouhevammin. Loppupeleissä Pariisi on ylväs kaunotar, mutta samalla rähjäinen metropoli, johon on vaikea olla retkahtamatta.

Liikkuminen Pariisissa - kaupunginosasta toiseen

Paikasta toiseen kulkeminen on Pariisin metroilla helppoa. Le Métro on yksi maailman suurimmista ja helppokäyttöisimmistä. Sen sisäänkäynnin voit löytää lähes joka kadunkulmasta. Kaupunki on jaettu 20-alueeseen, arrondissementiin, jotka on järjestetty ympyrään niin, että 1. alue alkaa keskustasta, Seinen pohjoispuolelta renkaiden levitessä ytimen ympärille, aina kauemmas keskustasta. Jokainen arrondisement on oma kokonaisuutensa, eivätkä eri alueiden tunnelmat ole lähelläkään toisiaan. Esimerkiksi 10 ja 11 arrondisement ovat afrikkalaisperäisen väestön aluetta. Parhaiten Pariisin hahmottaa kävelemällä ympäriinsä, vaikka välimatkat ovatkin melko pitkiä. Pakkaa siis hyvät kävelykengät Pariisin matkallesi!

Pariisin matkat - Seine & Notre Dame

Intohimona muoti

Pariisista pulppuaa maailmaan uusia trendejä jatkuvalla syötöllä, sillä se on kiistatta maailman muoti- ja shoppailupääkaupunki! Ostosmatkalaiselle tämä kaupunki tarjoaa kaikkea laidasta laitaan.

Pariisin matkalla Louis Vuittonin lippulaivaliikkeessä käyminen on mielenkiintoinen kokemus huolimatta siitä, onko lompakossa varaa edes avaimenperän ostoon. Seitsemänkerroksinen myymälä sijaitsee 101 Avenue Des Champs-Élyseellä ja kilpailee kävijämääristä jopa Eiffel-tornin kanssa! Liikkeestä voi, yllättävää kyllä, löytää kaikkea mahdollista huippu-design -vaatteista ompelutarvikkeisiin ja matkailukirjallisuuteen.

Pariisin matka - muotitietoisen shoppailijan unelma!

Jos kukkarosi sattuu olemaan paksumpi kuin keskivertotallaajalla, on Triangle d'or (kultainen kolmio) sinun mieleesi. Alue on kuuluisa ranskalaisten muotisuunnittelijoiden Haute Couturesta. Suurimmat muotitalot, kuten Dior, Hermés, Prada ja YSL sijaitsevat Avenue Montaignella ja Rue du Fauborg Saint-Honorélla. Galeries Lafayetten ja Printempsin kaltaiset ostosmekat löydät The Boulevard Haussmannilta. Rue des Francs-Boiurgeousilta (4:e a 9) löydät hieman maanläheisempiä shoppailupaikkoja, kuten Bensimon ja Mujin.

Trenditietoisen ei ole kuitenkaan mikään pakko suunnistaa vartioiden kansoittamiin design-liikkeisiin, vaan Pariisin kirpputoreilta ja lukuisista pikkuputiikeista tekee myös ilahduttavia löytöjä. Kysehän on maun tarkkuudesta ja mielikuvituksen määrästä. Pariisin kaduilla kävelee jos minkälaista hiihtäjää, mutta useimmat jättävät mukavat lököhousut kodin seinien sisään lähtiessään ulos  tyylikkyys on pariisilaisten juttu.

Pariisin nähtävyydet 

Tarjolla on useita perinteisiä nähtävyyksiä, jotka leimaavat Pariisi-kuvaamme: korkealle kohoava ja iltaisin väriään vaihtava Eiffel-torni on turistikohteiden grand old lady. Jos kärsivällisyytesi ei veny tarpeeksi päästäksesi yläilmoihin kuvausintoisen japanilaisturistijoukon kanssa, suuntaa kulkusi kohti Tour Mont Parnassen jättimäistä toimistorakennusta, jonka huipulta aukeavat mahtavat näköalat kaupungille.

Oletko lukenut Da Vinci Koodin? Sitten haluat ehkä nähdä jättikokoisen Louvren museon. Sen taidekokoelmia ei pysty haukkaamaan päivässä (eikä edes viikossa) ja muutenkin Louvre avautuu parhaiten kiireettömälle kiertelijälle. Mona Lisan kauneus on ajatonta, mutta taulun pieni koko saattaa yllättää.'

Pariisin matka - riemukaari

Arc De Triumph, joka sijaitsee Place Charles du Gaullella, Notre Dame 6 Place du Parvis Notre-Damella ja Sacré Cœur saman nimisellä kukkulalla ovat hienoja nähtävyyksiä. Latinalaisessa korttelissa (Métro Cluny La Sorbonne) kannattaa kierrellä tovi, sillä arkkitehtuuri on kiinnostavaa, samoin erinomaiset ravintolat. Pikkuisia putiikkeja on myös riittämiin.

Käväise erittäin kivalla Mouffetard-kadulla, joka sijaitsee Panteon-kirkon ja Luxemburg-puiston kupeessa. Maraisin vanha juutalaisten kortteli on yhä kaunis, mutta trendistyminen on vienyt useita vanhoja juutalaiskauppoja perikatoon muotiputiikkien ryövätessä niiden paikat.

Pariisin matkat - Moulin Rouge

Pompidoun modernin taiteen keskus on kiinnostava käväisykohde. Keskuksen alapuolelta löytyy eräs hyvä kirjakauppakin. Toinen eriskummallinen ja mieleenpainuva kirjakauppa löytyy Notre Damen vierestä: pikkuruista putiikkia pitää vanhahko amerikkalainen mies, joka myös majoittaa kauppaan ahdettuihin sänkyihin kirjailijoita ja runoilijoita. Putiikin lattioilla tepsuttelevat omistajan kissat, jotka kuuntelevat paikalle säännöllisesti kokoontuvien runoilijoiden lausuntaa.

Jos halajat rauhaa kaupungin hälinän vastapainoksi, vuokraa auto ja hurauta maalle lepuuttamaan hermojasi. Maaseudulta löydät viinitarhoja, joissa vallitsee verkkainen tunnelma. Itse ajeluosuudelta on turha odottaa miellyttävää sunnuntaifiilistä, sillä yleistäen ranskalaiset ovat hurjia kuskeja, jotka sadattelevat ajotyyliäsi aukiveivatuista ikkunoista ja tööttäilevät ohi ajaessaan. Yksikään ranskalainen auto ei myöskään ole lommoton...

Syö ja juo Pariisissa

Poikkea aurinkoisella säällä yhdessä Pariisin monista leipomoista ja nappaa mukaasi juuri paistettuja Paron chocolate -herkkuja ja tuoretta patonkia, palanen Brietä sekä pullo viiniä. Seuraavaksi suuntaa piknikille johonkin Pariisin kauniista puistoista, sillä puistohengailu on pariisilaisten rakastamaa ajanvietettä. Suosi Sacré Coeurin ympärillä olevaa vehreää puistoa.

Hyvän ruuan löytäminen ei Pariisin matkalla ole hankalaa, sillä kaupunki tunnetaan sen laatukeittiöistä, joista ei etnistä moninaisuutta puutu. Ranskalaisilla on todellakin intohimoinen suhde ruokaan, tarkoitettiinpa sitten viiden tähden ravintoloita tai perheen kesken pyöritettäviä kulmabaareja — hyvä ruoka on aina pääasia.

Pariisin matka - mmm...

Jos haluat vain käväistä lounaalla, Cojean (6 rue de Séze, 9:e arr) on siihen täydellinen paikka. Tarjolla on herkullisia salaatteja sekä leipiä. Bistrot Des Dames (18 rue de Dames, 17:e arr) on paikallisten suosima ravintola, jolla on viihtyisä terassi sisäpihalla. Arc De Triumphin turistialueella sijaitsee ravintola nimeltä La Brasserie du Drugstore, jossa on tarjolla aterioita hampurilaisista todellisiin gourmet-ruokiin. Yökyöpeleiden kannattaa suunnata osoitteeseen 133 Avenue de Champs-Élysées 8:e arr, sillä ravintolan keittiö on avoinna joka yö kello kahteen. Edullisimmat menut löydät Latinalaisesta korttelista läheltä Pariisin keskustan sykettä.

Ne, joita kiinnostaa perusteellisen baarikierroksen tekeminen Pariisin matkallaan, voivat suunnata kulkunsa kohti Oberkampfin aluetta, jonka suomalainen vastine olisi Helsingin Kallio; hieman nuhjuista, boheemia ja trendikästä ei-bling-bling-tyyliin.

Opintomatka Pariisiin

Pariisi on kaikkine taidenäyttelyineen, museoineen, gallerioineen, ravintoloineen ja viinitiloineen monipuolinen opintomatkakohde. Historia, arkkitehtuuri, taide, filosofit ja muut yhteiskunnalliset ajatellijat tekevät Pariisista mielenkiintoisen opintomielessä. Vinkkaa siis opettajalle tai laita itse ryhmä kasaan ja ryhdy matkajohtajaksi ja aloita opintomatka Pariisiin!

Pariisi - varaa matka

Varaa kauttamme halvat lennot, mukavat hostellit, seikkailumatkat, retket ja aktiviteetit.

Contact