Botswana
Majesteetillinen Okavangon suistoalue on vehreää ja hedelmällistä maata, ja se houkuttelee monia villieläimiä retkeilijän iloksi. Kalaharin loputtomiin jatkuva aavikko taas avaa näkymän aivan toisenlaiseen Botswanaan, jossa telttaretkeilijä pääsee toteuttamaan unelmansa. Matkasi tähän maahan on sukellus sellaisiin luonnonmaisemiin, että haluat palata näiden äärelle vielä uudelleen.
Eteläisessä Afrikassa sijaitseva sisämaavaltio Botswana on vähemmän tunnettu matkakohde, joka tosin on alkanut kiinnostaa matkaajia lähiaikoina entistä enemmän. Botswanan naapurimaita ovat Etelä-Afrikka, Namibia, Sambia ja Zimbabwe. Maa on harvaanasuttu, kansalaisia on vain 1,6 miljoonaa. Ajaminen Botswanan eteläisissä osissa voi tuntua tylsältä maisemien toistaessa tyhjännäköistä itseään. Mutta pohjoisessa avautuu toisenlainen, kaunis Botswana.
Maan pääkaupunki Gaborone ei välttämättä ole pitkän vierailun arvoinen kaupunki. Suuntaa mieluummin pienempään Maunin kaupunkiin, josta voit aloittaa jännittävät safarit ja Okavango Delta -retket. Aavalta aavikolta vehreälle suistopeitteelle Okavangon suistoon maapallomme suurin suisto, joka tarjoaa kodin lukuisille villieläimille. Alue oli aiemmin osa Makgadikgadin ikivanhaa järveä, joka kuivui 10,000 vuotta sitten. Nykyisin Okavango -joella ei ole laskupaikkaa mereen vaan se kastelee Kalaharin 15 000 neliökilometrin kokoista aavikkoa. Vuosittain 11 kuutiokilometriä vettä päätyy suistoalueelle. Vesimassasta osa suuntautuu pidemmälle etelään Ngamin järvelle. Tuhannet turistit saapuvat vuosittain katsomaan alueen rikkaan eläimistön elämää. Suistoalueella on leirialueita, joilla voi kätevästi yöpyä ja herätä aamun koitteessa kiikaroimaan eläinmaailman ihmeitä. Monille leireille pääsee vain meloen kanootilla - mokorolla.
Makgadikgadi on maan pohjoisosissa sijaitseva maailman suurin suolatasanko. Alueen seeprakanta on Afrikan suurimpia. Leiriytyminen näissä maisemissa Afrikan tähtien alla on hieno kokemus - jos ei sada, sillä muuten meininki muuttuu mutaiseksi.
Choben kansallispuisto sijaitsee luoteessa. Puisto on eläimistöltään yksi Afrikan rikkaimmista. Kooltaan se on maan kolmanneksi suurin kansallispuisto Keski-Kalaharin villieläinten suojelualueen ja Gemsbokin kansallispuiston jälkeen. Chobe on ensimmäinen Botswanaan perustettu kansallispuisto, ja siellä elävä norsukanta on erityisen suuri. Kun eläimiä alkaa iltapäivällä virrata Choben jokea pitkin, on kiikareille käyttöä. Toinen toistaan kiinnostavamman näköisiä puistoasukkeja on joka puolella!
Moremin villieläinten suojelualue on toinen hieno puisto, joka sijaitsee lännessä Okavangon suistolta katsottuna. Se on nimetty BaTawana-heimon päällikön, Moremin mukaan. Puisto on nimetty suojelualueeksi kansallispuisto-nimikkeen sijaan siksi, että BaSarwan tai Bushmanien heimon jäsenet jäivät alueille asumaan. Sadekautena Moremi kohtaa tulvia, jonka vuoksi puisto joudutaan välillä sulkemaan kuukausienkin ajaksi. Huono-onninen voi jäädä puistoon jumiin, sillä tulvien satuttua alueelta on vaikeaa päästä pois.
Mashatu on yksityinen villieläinpuisto, jossa saatat törmätä Hollywood-julkimoihin.
Kun Euroopassanautitaan lämpimistä kesäkeleistä, Botswanassa erityisesti yöt ovat kylmiä Kalaharin läheisyydestä johtuen. Sadekausi ropisuttaa vettä taivaan täydeltä joulukuusta maaliskuulle. Botswanaan kannattaa matkata heti sadekauden loputtua suunnilleen huhtikuun ja elokuun välisenä aikana. Jos mielii nähdä maata silloin kun paikalla on vähemmän turisteja, Botswanaan kannattaa suunnata syyskuun alkupuolella. Vuoden keskilämpötila yltää 25 asteen tienoille, mutta kesäaikaan öiden lämpötila saattaa tippua jopa nollan alapuolelle.
Nopein ja ketterin tapa päästä paikasta toiseen on liittyminen retkiporukkaan, koska tarvitset opasta joka tapauksessa Pkavangon, Moremin ja Choben alueilla. Mutta maata voi tietysti myös koluta omalla autolla. Välimatkat ovat pitkiä ja ajotunteja kertyy helposti mittava määrä. Tiet ovat pitkää suoraa, joten kuskin hereillä pysyminen voi olla haasteellista. Julkista liikennettä ei ole, mutta liftaus on tässä maassa erityisen tavallinen tapa päästä paikasta toiseen. Botswanassa on melko turvallista liikkua yksin ja paikalliset arvostavat sitä, että päätit tulla juuri tähän maahana lomallasi.
Choben jokisafari on mieleenpainuva kokemus, samoin kuin retki Okavangoon. Kun liikut näillä alueilla, käy myös Zimbabwen uhkeilla Viktoria-vesiputouksilla, jotka sijaitsevat vain muutaman ajotunnin päässä. Mukaan kannattaa ottaa riittävästi käteistä, sillä Botswanan automaattitarjonta on niukkaa, vaikka niitä löytyykin suurimmista kaupungeista.
Contact