Matkan maailman ympäri - Kenen kanssa?

Yksin tai kavereiden kanssa - maailmanympärimatka on hieno kokemus aina.
Matkalle maailman ympäri voi lähteä yhtä lailla soolona kuin porukallakin. Tien päältä löytyy aina uusia tuttavuuksia matkaseuraksi, joten lähditpä sitten yksin, kaksin tai isommassa porukassa, matka maailman ympäri tuo mukanaan uusien elämyksien ja maisemien lisäksi myös uusia tuttavuuksia.

Maailmanympärimatka on pitkä reissu, joten sinun ei tarvitse tehdä yhtä ja ainutta reissuseurapäätöstä. Voit hyvin aloittaa matkan soolona, tavata kaveriporukalla matkan varrella, jatkaa eteenpäin muutaman kanssa ja olla sitten taas hetken omillasi. Koska kyseessä on pitkä matka ei ehkä ole edes realistista olettaa, että koko reissuseurue pystyisi järjestelemään kalenterinsa niin, että täysin samat reissuaikataulut sopisivat kaikille. 

Yksin, kaksin, porukalla?

Reissuun ei välttämättä tarvita ketään kotoa kaveriksi. Hirvittääkö ajatus yksin maailmalle lähdöstä? Ei huolta! Jos vain itse niin haluat, löydät matkaseuraa aivan varmasti ensimmäisestä hostellistasi alkaen. Hostellit ovat loistavia paikkoja tavata muuta reissukansaa, tehdä yhdessä suunnitelmia ja saada vinkkejä muiden kokemuksista. 

Myös erilaisilla järjestetyillä seikkailumatkoilla tutustut muihin, etkä todellakaan ehdi tuntea oloasi yksinäiseksi. 

Maailmanympärimatka yksin

Omassa ylväässä seurassa matkaamisessa on se etu, ettei reittien ja kohteiden kanssa tarvitse tehdä kompromisseja, vaan voit mennä juuri sinne minne ja milloin haluatkin. Kun lähdet reissuun yksin, opit itsestäsi uusia ulottuvuuksia ja saat rohkeutta selvitettyäsi tiukat tilanteet itse. Huomaat myös varsin nopeasti, että osaat ja uskallat paljon enemmän kuin olit kuvitellutkaan.

Kenen kanssa maailmanympärimatkalle?Surffileiri Portugalissa on erinomainen paikka startat maailmanympärimatka hauskalla tavalla ja tutustua muihin reissaajiin. 

Pitkällä maailmanympärireissulla yksin reissatessa on kuitenkin paikka paikoin haasteensa. Varaudu siihen, että yksin reissatessasi teet kaikki päätökset itse ja olet yksin tavaroidesi kanssa. Yksin maailmanympärimatkalla sairastuminen tuntuu asteen verran ikävämmältä kuin jos olisit liikenteessä kaverin kanssa.

Sitten taas toisaalta osa meistä nauttii juuri yksin olosta ja niistä hiljaisista hetkistä, kun ei tarvitse selittää mietteitään kenellekään. Ja juuri yksin reissatessa huomaat, kuinka monin paikoin yhtä lailla paikalliset kuin muutkin reissaajat ovat valmiita auttamaan. Loppujen lopuksi maailmassa on aika vähän paikkoja, jonne ei voisi yhtä lailla matkustaa yksin kuin porukassakin.

Toisin kuin moni sormiaan heristelevä varoittelija sanoo, nainen voi yhtä hyvin kuin mieskin tutkia maapalloa yksikseen. Kuten yksinään lähtevät miehetkin, reissussa on voitava olla sujut itsensä ja vaihtuvien ympäristöjen kanssa. Toki terve järki tulee pakata mukaan, mutta varovaisuus ei tarkoita matkasuunnitelmien hylkäämistä.

Kulttuurierot kannattaa tietysti huomioida. Tolkuttomassa kaatokännissä ei yksin reissaavan – ei naisen kuin miehenkään – kannata koskaan olla, jos haluaa välttyä ikäviltä yllätyksiltä, kamojen kadottamisilta ja vaikeuksia aiheuttavilta tuttavuuksilta. Ylipäätään pimeällä liikkumista voi miettiä muutamaan kertaan ja pahempimaineiset syrjäseudut on syytä selvittää. Maalaisjärjellä pärjää hyvin pitkälle!

Reissukaverit - Jaettu ilo, paras ilo!

Reissukaveria arvostaa varsinkin silloin kun matkanteko ei ole pelkkää hymyä. Reissukaveria valitessa kannattaa kuitenkin huolehtia, että molempia/kaikkia kiinnostavat samat kohteet. Rakkojen, nälän, eksymisien ja muiden vastoinkäymisten osuessa kohdalle voi tutustakin ihmisistä paljastua odottamattomia puolia. Neuvottelutaidoista ja rennosta asenteesta on tällöin suurta apua kaikille.

Kenen kanssa maailmanympärimatkalle?
Porukalla reissaamisen parhaita puolia on kokemuksien jakaminen niin maailmanympärimatkan aikana kuin sitten kotiin palattuakin.

Pitkää maailmanympärimatkaa suunnitellessa on hyvä idea suunnitella jo etukäteen hajurakoja, jolloin reissaatte hieman omia polkujanne. Kun suunnittelette viikon tai vaikka vain muutaman päivän erillisiä tekemisiä, ei toisen naama ja tavat ehdi käymään hermoille. Ja kun suunnitelmat on tehty jo etukäteen ja yhdessä, vältytte matkan päällä vaikeilta tuntuvilta tilanteilta, joissa ette kehtaa sanoa toiselle kaipaavanne hetken omaa rauhaa.

Tyttö- tai poikakaverin kanssa matkaaminen voi olla paras mahdollinen yhteinen kokemus. Vaikeuksista selviäminen voi lähentää, mutta hankaluudet voivat myös aiheuttaa ryppyjä rakkauteen.

Kannattaa tuntea toinen siis hyvin, ennen kuin kohtaa lähtö yhteiselle maailmanympärimatkalle. Parempi riidellä muutamaan otteeseen jo kotona eikä jättää niitä ensimmäisiä riitoja reissuun.  On se ja sama onko oma mussukka kuinka ihana tahansa, jossain vaiheessa toisen naama alkaa vain riepomaan. 

Pariskunnatkin voivat lähteä matkalle maailman ympäri.Matkalle maailman ympäri voi totta kai lähteä myös oman kumppanin kanssa.

Monet kavereiden kanssa maailmanympärimatkalla olleista sanovat, että yhteiselo on helpompaa, jos matkassa on enemmän kuin kaksi henkeä. Toisaalta yhteisten päätösten tekeminen vaikeutuu mitä isompi ryhmä on. 

Lue myös nämä:

Entäpäs sitten se matkustamiseen varattava aika? Pitääkö elämästä blokata kokonainen vuosi? Kannattaako maailmanympärimatkaa edes haaveilla alle 12 kuukauden aikabudjetilla? Lyhykäisyydessään: ei tarvitse ja kyllä kannattaa. Lue tarkemmin seuraavalta sivulta.

Contact